Yrittäminen

logo_esyritysporssi

Etelä-Savon Yrityspörssi on uusi palvelu kaikille yrityskaupan osapuolille.

Palvelusta löytyvät niin ostajat, myyjät kuin myös palveluntarjoajat.

Myyjät saavat  näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat saavat kattavamman kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat enemmän myynti-ilmoituksia näkyviin omiin palveluihinsa.

Etelä-Savon Yrityspörssi on palvelu, joka tuo kaikki yrityksien myyntiä ja ostoa välittävät tahot valtakunnallisen palvelun piiriin.

Siirry Yrityspörssin sivuille tästä.

Palveluesittely »

Hinnasto »

Yrityksen perustaminen

Tutki ensin, onko sinussa yrittäjäainesta ja puntaroi eri vaihtoehtoja yritystoiminnan aloittamiseen. Tee liiketoimintasuunnitelma ja selvitä rahoitusvaihtoehtoja ja taloudellisia mahdollisuuksia. Myös verotuksen perusasioihin kannattaa tutustua heti alkuunsa.

Valitse toimintaasi sopiva yritysmuoto ja selvitä tarvittavat luvat ja ilmoitukset. Pakollisia tehtäviä ei ole paljon, mutta niiden lisäksi voit tehdä myös joitakin muita valmisteluja. Ja sitten ei muuta kuin paperit kuntoon.

Yrityksen perustamisen kolme askelta:

  1. Suunnittele ja selvitä liiketoiminnan perusasiat
  2. Valitse yhtiömuoto, huolehdi pakollisista tehtävistä ja harkitse, mitä muuta tarvitset
  3. Tee varsinaiset perustamistoimet

Käytä yrityksen perustamisessa apuna aloittavan yrittäjän muistilistaa. Tarkista tarvittaessa myös ulkomaalaisen yrittäjän luvat ja ilmoitukset.

Perustamisen vaiheet (kuva)

TYÖKALUT:

Yrittäjätesti (Jos haluat työstää testiä myöhemminkin, luo työtila Oma Yritys-Suomeen ja tee testi siellä.)

Liiketoimintasuunnitelma (Oma Yritys-Suomi, kirjautuminen pankkitunnuksilla)

Osakeyhtiön sähköinen perustaminen (YTJ.fi, kirjautuminen pankkitunnuksilla)

(Lähde: yrityssuomi.fi)

Pieksämäen Yrityspalvelut
Linkki Yrityspalvelujen sivuille.

Yritys-Suomi
Linkki Yritys-Suomen sivuille.

 

ys-logo-fi