PIEKSÄMÄEN RAUTATIELÄISTEN SOITTOKUNTA RY

TULE MUKAAN
Puhallinorkesterissa on noin 15 soittajaa. Uudet soittajat toivotetaan tervetulleiksi. Ensin voi tulla vaikka kuulolle harjoituksia seuraamaan. Sitten mukaan harjoittelemaan. Ja ajan myötä voi päättää kaikessa rauhassa, milloin on valmis myös esiintymisiin.

HARJOITUKSET
Soittokunta harjoittelee Pieksämäen seutuopiston opintopiirinä (Puhallinorkesteri). Harjoituksia pidetään opiston syys- ja kevätkaudella perjantaisin klo 17.45-19.45 VR:n Pieksämäen konepajan ruokalassa, Vanha Jäppiläntie 60.
Opintopiirin ohjaaja ja soittokunnan kapellimestari on Janne Juutilainen. Hän on Soisalon musiikkiopiston (toiminta-alue Heinävesi, Joroinen, Leppävirta, Pieksämäki ja Varkaus) vaskisoiton opettaja. Juutilainen on myös Varkauden Soittokunnan kapellimestari, jonka kanssa Pieksämäen soittokunta tekee yhteistyötä.

TILAA MUSIIKKIA
– tapahtumaan, perhejuhlaan
– kevyttä salonkimusiikkia, tanssimusiikkia, marsseja, konserttimusiikkia, hengellistä musiikkia
– tarjolla erikokoisia kokoonpanoja

PUHALLINMUSIIKKIA VUODESTA 1966
Pieksämäen Rautatieläisten Soittokunta on perustettu 1966. Pitkäaikaisimmat kapellimestarit ovat alkuvuosien Aarne Koponen ja viime vuosien Seppo Heiskanen.
Soittokunta sai alkunsa aikana, jolloin Pieksämäen seudulla oli tosi paljon rautatieläisiä. Vuosien mittaan heidän määränsä on vähentynyt roimasti niin koko seudulla kuin myös myös soittokunnassa. Soittajista valtaosa on ollut jo pitkään muita kuin rautatieläisiä.

puheenjohtaja Eeva Arrelahti, puh. 050 569 8944, s-posti evastina@gmail.com
sihteeri Jorma Airaksinen, puh. 044 034 8819, s-posti jorma.airaksinen@surffi.fi