Karhu puri miestä Pieksämäellä
Pieksämäkeläinen mies loukkaantui lievästi törmättyään talvipesästä heränneeseen karhuun Pieksämäen Vehmaskylässä.
Poliisille perjantaina noin klo 14 tulleen ilmoituksen mukaan Pieksämäen sairaalaan oli tullut mies, jota oli purrut karhu. Poliisipartio kävi puhuttamassa miestä sairaalalla ja pyysi paikallista SRVA-henkilöstöä käymään tapahtumapaikalla. Puhutuksen, miehen vammojen ja tapahtumapaikkatutkinnan perusteella voitiin todeta, että metsänarviointia tehnyt mies oli törmännyt karhujen talvipesään. Pesässä oli ollut yhtensä viisi karhua; emä, kolme viimevuotista pentua ja yksi vanhempi, edellisvuotinen, ns. erauspentu. Emä ja nuorimmat pennut olivat lähteneet pesästä eri suuntaan ja erauspentu oli tullut miestä kohti ja purrut häntä kädestä ja jalasta. Tämän jälkeen karhu oli paennut paikalta.
SRVA jäljitti karhuja useita kilometrejä tapahtumapaikalta ja karhut olivat pysytelleet kaukana asutuksesta. Poliisin arvion mukaan karhujen lopettamiselle ei ollut perusteita, eikä niistä arvioida aiheutuvan vaaraa alueella asuville ihmisille.